Siirry pääsisältöön

Tervetuloa Mäihä!


Niin vain minä, joka vannoin etten tule ikinä milloinkaan ottamaan toista malinoisia, hain Mäihän (Malinuts Ruger) kotiin pian reilu kuukausi sitten. Ajomatka täältä Rovaniemeltä Lietoon oli pitkä ja tuskainen, mutta kyllä oli sen arvoinen.

Mäihä on kaikkea sitä, mitä olen malinoisilta kaivannut – rauhallinen, tasapainoinen, avoin, mutta silti löytyy potkua kun sitä vaaditaan. Isona Mäihästä olisi tarkoitus tulla minulle treeni- ja kisakaveri montsuun, jos vain kaikki menee niinkuin pitää. Nyt keskitytään kasvamaan kunnon koirakansalaisiksi, tehdään jälkeä kun vielä kelejä siihen on ja leikitään sekä luodaan hyvää suhdetta. 



Nyt ollaan viikko Inarissa lomailemassa ystäväni, hänen miehensä ja heidän koiriensa kanssa. Yhteiselo koirien kanssa on sujunut hyvin, ovathan ne ennestään jo tuttuja toisilleen.

Mielenkiinnolla jään odottamaan, mitä Mäihästä oikein kasvaa. Tuntuu, että nyt on kultaa käsissä.
Toivotaan, että kaikki sujuu hyvin. 
Saatiin myös toko-ryhmästä paikka talvikaudeksi ja purutreenit voi myös alkaa turvallisin mielin, kun kaikki hampaat on nyt vaihtunut pysyviin.

Ja koulukin alkaisi viikon päästä.. Huhhuh! 

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Sekametelisoppa

Mitä täällä tapahtuu? Lokakuussa.. .. Dumbolle piti sanoa heihei, kun papan kunto romahti aivan yllättäen. .. Muusa asteli meidän elämään. .. Suoritin hyväksytysti ensimmäisen näytön kyyhkyillä. .. Aloitin työt Mustissa ja Mirrissä. Marraskuussa.. .. Valmistuin eläintenkouluttajaksi .. löydettiin KePon kanssa ensimmäinen, yhteinen koti ja muuttorumba alkoi. .. Treenattiin, käytiin töissä ja totuteltiin uuteen laumakokoonpanoon. Joulukuussa.. .. Muutettiin maalle. .. Remontoitiin uutta kotia, oltiin otsonoinnin takia evakossa siellä ja täällä. .. Käytiin töissä. .. Saatiin kennelyskä, joten jäätiin loppuvuodeksi treenitauolle. .. Nauru lähti opastesteihin, joten taas opetellaan eloa uudella kokoonpanolla. Paljon on taas tapahtunut, en tiedä mistä lähtisin tätä purkamaan. Luulin jo, että huono onneni koirien kanssa olisi taakse jäänyttä elämää, mutta ei. Tänä(kin) vuonna piti sanoa heipat kolmelle rakkaalle karvakorvalle – Mäihälle, Intolle ja Dumbolle. Samalla...

Koskaan ei tiedä kauanko on aikaa ..

... ei koskaan. Meillä käy Paavon kanssa yhteinen aika vähiin – Paavolla todettiin suussa luusyöpä. Ja meillä piti olla aikaa vielä monta vuotta yhdessä. Nyt meillä on enää viikko.  Rakastan sua <3

Pakki silmään

Inton kanssa on harjoiteltu nyt tarjoamista. Tyyppihän ei siis ole koskaan ollut mitenkään noheva tarjoamaan (koska koulutusmetodit on ollut kaikkea muuta..), joten työtä on riittänyt. Mutta työ palkitaan ja nyt Into on oppinut muunmuassa peruuttamaan – ja se on opetettu puhtaasti tarjoamisen kautta takaperinketjuttamalla. Katsokaa itse! Ja miksi opetin tämän taidon? Ihan siksi, että opin kouluttajana kouluttamaan ja että Into oppii tarjoamaan sekä ajattelemaan niillä herneen kokoisilla aivoillaan... ;-)