Sekametelisoppa

Me ilmottauduttiin kaveriporukalla hyvin hölmönrohkeasti toko-kokeeseen, joka järjestetään täällä Rovaniemellä lauantaina 6. toukokuuta. Ilmottautuessa kokeeseen oli vielä kuukausi aikaa treenata, nyt enää pari hassua viikkoa (jona aikana pitäisi hoitaa myös muun muassa yksi muutto.. :D ). Into on niin kesken kun vain voi olla, mutta mennään nyt kokeeseen katsomaan mitä tulee. Hyväksyttyä tulosta lähdetään ALO-luokasta hakemaan.. Ollaan me treenattu. Nouto  on meidän mahdottomuus – Into paineistuu järkyttävästi kapulasta lähelläni ja tahtoisi mälvätä (okei, on se jo paljon parempi kuin alussa, sillä alussa sorvasi kapulaa kuin majava). Pitoa ei olla vielä tehty vaan mennään vähän perse edellä puuhun ja aloitetaan kantamisen rauhoittamisesta ja sitä kautta rakennetaan rauhallinen pito. Ehkä sitten joskus. Henkilön Wiivi (@wiiiviiii) jakama julkaisu 18. 04ta 2017 klo 2.52 PDT Hyppyä   ollaan otettu lähinnä PK-esteellä, mutta tänään otettiin ensimmäistä kertaa tokon

Vaikka joskus tuntuu et mä sekoon, vielä kannan korttani kekoon Silloin kun tarviit mua, täällä mä oon, sä kuulut myös mun kohtaloon Sillon kun et saa sanottua ääneen, sillon kun luulit mun jo lähteneen mä lupaan tulla sua kyseleen ja jos kaikki menee sä jätät jäljen mun sydämeen (Reino Nordin – Antaudun)

  Ja ikävä on suunnaton. En osaa edes lähteä kirjoittamaan vielä muistokirjoitusta Paavosta (enkä Riesasta), sillä kahden koiran menetys kolmen kuukauden sisään on ollut liian raskasta. Ei kenenkään tulisi joutua kokemaan tällaista. Kyllähän sen tietää, että näistä karvaisista ystävistä joutuu luopumaan joskus , mutta ei sitä osaa odottaa näin pian.   Ikävä on loputon. Into on suhtautunut ystävänsä poismenoon yllättävän hyvin. Vähän haki Paavoa ensimmäisenä iltana ja oli levoton, mutta rauhoittui viereeni lopulta hyvin. Sen jälkeen en ole huomannut, että Into olisi ystäväänsä hakenut. Ystävät ovat kiskoneet meitä Inton kanssa treeneihin mukaan ja lenkille, jotta emme mätänisi murehtimassa vain kotona. Silti arki vain yhden koiran kanssa on hyvin outoa. Edelleen laitan ruuat kahdelle (tai kolmelle) koiralle, lenkillä käsissä on liian vähän remmejä ja on hyvin outoa, että sängyssä vieressäni nukkuukin enää vain yksi koira. Riesa ei ole lämmittämässä varpaitani peiton alla, eikä

... ei koskaan. Meillä käy Paavon kanssa yhteinen aika vähiin – Paavolla todettiin suussa luusyöpä. Ja meillä piti olla aikaa vielä monta vuotta yhdessä. Nyt meillä on enää viikko.  Rakastan sua <3