Sekametelisoppa

Mitä täällä tapahtuu? Lokakuussa.. .. Dumbolle piti sanoa heihei, kun papan kunto romahti aivan yllättäen. .. Muusa asteli meidän elämään. .. Suoritin hyväksytysti ensimmäisen näytön kyyhkyillä. .. Aloitin työt Mustissa ja Mirrissä. Marraskuussa.. .. Valmistuin eläintenkouluttajaksi .. löydettiin KePon kanssa ensimmäinen, yhteinen koti ja muuttorumba alkoi. .. Treenattiin, käytiin töissä ja totuteltiin uuteen laumakokoonpanoon. Joulukuussa.. .. Muutettiin maalle. .. Remontoitiin uutta kotia, oltiin otsonoinnin takia evakossa siellä ja täällä. .. Käytiin töissä. .. Saatiin kennelyskä, joten jäätiin loppuvuodeksi treenitauolle. .. Nauru lähti opastesteihin, joten taas opetellaan eloa uudella kokoonpanolla. Paljon on taas tapahtunut, en tiedä mistä lähtisin tätä purkamaan. Luulin jo, että huono onneni koirien kanssa olisi taakse jäänyttä elämää, mutta ei. Tänä(kin) vuonna piti sanoa heipat kolmelle rakkaalle karvakorvalle – Mäihälle, Intolle ja Dumbolle. Samalla

Hiljaiseloa on pitänyt täällä blogin puolella, mutta arki onkin ollut yhtä hulinaa. Pennut kasvaa (Nauru jo 6,5kk ja Surku 4,5kk) hurjaa vauhtia ja oppivat asioita sitäkin hurjemmalla vauhdilla. Molemmat ovat hyvin mutkattomia kavereita joiden kanssa reissaaminen ja tekeminen on todella helppoa. Kyllä taputan itseäni olalle ja kiitän, että jaksoin tehdä töitä molempien kanssa heti 7 viikon iästä lähtien niin rauhoittumisen, kontaktin kuin työmoottorin herättelyn parissa! Hyvä me! Näyttöpäivät on lyöty lukkoon. Jos kaikki menee niinkuin suunnittelin ja hyvin käy, niin valmistun jo ensi kuun lopussa eläintenkouluttajaksi. Huhhuh. Tuntuu, että olen vieläkin niin lasten saappaissa kouluttajana, mutta silti kehitys on ollut aivan huimaa vain vuodessa.  Viimeinen kouluviikko olisi ensiviikolla, viime viikko oltiin Ranualla kouluttamassa Ranua Zoon eläimiä. Oli meinaan mahtava kokemus! Nyt vain pitäisi vielä jaksaa rutistaa tämä loppusuora onnistuneesti purkkiin, vaikka tuntuu, että olen

Elo on ollut melko rauhallista. Työharjoittelua, töitä, etäopintoja ja koirien kanssa treenaamista. Helteistä nauttimista ja uimista. Ei ole osannut tulla tänne mitään kertomaan, kauhean vaikea on saada mitään aloitettua.  Heinäkuun alkupuolella tehtiin reissu Ypäjälle. Koirat autoon ja menoksi! Mukaan Ypäjältä tarttui pieni ja tulinen Surku-neiti. Tässä talossa asuu jälleen mäyräkoira ! Kakarat on aivan paita ja perse. Majakka ja perävaunu. Keksivät kaikkea mahdollista pääni menoksi... Nauru kasvaa ihan hurjaa vauhtia. Nyt herralla on ikää 5 kuukautta ja painoa reilu 12 kiloa. Iso poika jo! Surku painaa 3 kiloa ja on nyt 10 viikkoa vanha. Kasvais äkkiä, tämä pentu on aivan kamala termiitti. Hampaat uppoaa kaikkeen mahdolliseen. Siis aivan kaikkeen mahdolliseen ... Surku tuli hieman nopealla aikataululla, kun haluamastani yhdistelmästä vapautuikin pentu meille. Surkusta kaavaillaan miehelle metsästyskaveria ja minä koitan vääntää siitä jotain tokomäyrää itselleni. Mie n

Kuinka hassua onkaan lisätä kuvia, joissa ei ole minun hörökorva-Into. Mulla on niin kova ikävä, että sattuu. Sattuu ihan todella.

Olen ollut Naurusta melko hiljaa täällä blogin puolella. Ehkä siksi, että isommat (ja surullisemmat) asiat ovat menneet tämän tekstin edelle. Ei se mitenkään vähennä Naurun tuomaa arvoa ja iloa, mutta tätä tekstiä on ollut todella vaikea kirjoittaa, kun on pitänyt sanoa heippoja sinne ja tänne...  Tämä teksti ei kuitenkaan ole nyt mikään suruteksti, tämän piti olla iloinen tervetuloilmoitus Naurulle! Nauru, tuo suuripieni koira, on ilahduttanut meidän elämäämme nyt kuukauden. Aika on mennyt todella äkkiä! Pojasta on paljastunut hurjasti luonnetta – Nauru rakastaa saalisleikkejä ja  tapporavistaa kaikki lelut ja kaverin poskinahat. Nappula on myös varsin vilkas pentu, mutta siitä huolimatta todella nopea oppimaan ja omaksumaan asioita. Tähän mennessä on treenattu muun muassa kontaktia, nenäkosketusta, perusasentoa, istu/maahan/seiso, luoksetuloa, kapulan pitoa ja kantamista, tunnaria, eteenmenoa sekä oppaana tarvittavia taitoja – suojateiden merkkausta, ovien

.. että tuli aika vielä toisien hyvästien. Into oli kipeä. Todella kipeä. Sai pahoja kipukohtauksia, mutta kuitenkaan ei selkeää syytä kivun aiheuttajalle löytynyt. Olen musertunut. Aurinkoni, minun oma pieni Aurinkoni, on poissa. Poissa. Kauniita unia rakas Into. Rakastan sua aina. Kerro Mäihälle, Bastille ja Riesalle terveisiä <3 

Inton kanssa on harjoiteltu nyt tarjoamista. Tyyppihän ei siis ole koskaan ollut mitenkään noheva tarjoamaan (koska koulutusmetodit on ollut kaikkea muuta..), joten työtä on riittänyt. Mutta työ palkitaan ja nyt Into on oppinut muunmuassa peruuttamaan – ja se on opetettu puhtaasti tarjoamisen kautta takaperinketjuttamalla. Katsokaa itse! Ja miksi opetin tämän taidon? Ihan siksi, että opin kouluttajana kouluttamaan ja että Into oppii tarjoamaan sekä ajattelemaan niillä herneen kokoisilla aivoillaan... ;-)

Ollaan me jotain koitettu tehdä Mäihän poismenon jälkeen. Ainakin ollaan pysytty hengissä, nippanappa.  Ja pakattu muuttoa varten – sain rivitalokaksion omalla aidatulla pihalla. Siitä syystä videossakin näkyy kauniit jätesäkkisisustuselementit...  Inton kapulanpito alkaa sujumaan. Taustatietoina kerrottakoon, että koira kiihtyi kapulasta niin paljon ettei se pysynyt hiljaa eikä voinut pitää kapulaa mälväämättä hetkeäkään. On tässä siis jotain edistystä tapahtunut, kun tuota videota katsoo.  Henkilön Wiivi (@wiivijoanna) jakama julkaisu Maalis 30, 2018 kello 3.05 PDT Inton kanssa ollaan treenattu myös puhtaasti tarjoamista. Ylläolevalla videolla opetan Intoa siis peruuttamaan kuramatolle. Tämä on opetettu täysin sheippaamalla, mikä on lottovoitto meille, sillä Intoa ei ole koskaan sheipaten opetettu ja se ei ole tarjonnut mitään toimintaa oma-aloitteisesti tätä ennen. Naksuttelu on alkanut tuottaa tulosta! Nyt mennään jo pitkäkin matka puhtaasti peruuttamalla

Malinuts Ruger "Mäihä" 14.4.2017 – 15.3.2018 En tiedä mitä sanoisin. Mulla on ollut helvetin rankat kolme viikkoa. Ikävä on järjetön ja tuska on kokoajan läsnä. Olen niin vihainen ja pettynyt, että meidän aika jäi niin kovin lyhyeksi. Mäihä on tullut uniin ja aamulla olen herännyt itkuun, kun on vain niin kova ikävä pientä Mäihäpoikaani.  Mäihä on haettu kotiin, nyt hän on Riesan ja Bastin vieressä odottamassa kesää, jotta saadaan heidät laskettua haudan lepoon. Heille on katsottu kaunis paikka puun juurelta kesämökiltä, näkymä järvelle päin. Kaikki kolme rakastivat olla mökillä, peuhata ja haistella hajuja. Mäihä ja Basti tykkäsivät tehdä puutöitä (eli repia oksia ja juurakoita). Hymy tulee kasvoille, kun muistelen heitä.  Onneksi minulla on aina muistot. Niin hyvät, kultaiset muistot. 

Me käytiin sitten siellä luustokuvissa, eikä tulokset olleet lohduttavia. Koira muuten priimaa, mutta molemmissa olkanivelissä kasvuhäiriö (OCD).  Koira oireilee vahvasti ja leikkaus tarvittaisiin. Leikkauksesta huolimatta ei takeita siihen ole, että käyttöä tulisi kestämään. Lähdettiin itku silmässä kotiin kipulääkekuurin ja tokkuraisen koiran kanssa.  Soittelin parin päivän aikana eripuolille Suomea eri eläinlääkäreille ja  ortopedeille. Vastaukset eivät olleet lohduttavia – kotikoiraksi leikkauksien jälkeen, mutta tuleeko pää kestämään kevyttä kotikoiran elämää kun kyseessä on kuitenkin näin aktiivinen ja vietikäs koira. Juttelin lisää kasvattajan, maalimiehemme ja malinoisharrastajien kanssa. Seurasin koiraa, kun se oli ollut muutaman päivän vahvalla kipulääkekuurilla. Mäihä oli kuin eri koira – märkä rätti heitettiin naamalleni taas. En ollut tajunnut, kuinka kipeä koirani onkaan ollut. Leikkauksen takeet leikkauksen hintaan nähden eivät vakuuta. Leikkauksella saavute

Mäihäpoika sairastaa. Ontuu vasenta etujalkaansa... Viime viikon torstaina kävin koirien kanssa peltolenkillä ja lenkin jälkeen Mäihä on aivan kolmijalkainen. Kipulääkkeen sai illalla, kun oli kovin rauhaton, jonka jälkeen rauhoittui vihdoin nukkumaan. Koira pidettiin pari päivää täysin kevyellä liikunnalla ja eilen sunnuntaina käytiin noin 4 kilometrin remmilenkillä – koira ontuu taas samaa jalkaa.. Huoh, saa nähdä mitä huomenna selviää.. Pitäkää peukkuja!

Me ollaan käyty nyt ahkerasti jäällä lenkkeilemässä ja ulkoiluttamassa kameraakin. Kelit on ollut kohdillaan, vaikka onkin ollut hieman rapsakasti tuota pakkasta. ;-) Onneksi tuo kevät tekee tuloaan ja nyt mennään ja maaliskuun ensimmäisessä päivässä. Aurinko lämmittää jo, päivät on pidentynyt hurjasti ja tämä valon määrä saa ainakin allekirjoittaneen paljon aktiivisemmaksi talvihorroksen jälkeen. Tuntuu, että koirillakin alkaa olla kevättä rinnassa.