Me käytiin sitten siellä luustokuvissa, eikä tulokset olleet lohduttavia. Koira muuten priimaa, mutta molemmissa olkanivelissä kasvuhäiriö (OCD). Koira oireilee vahvasti ja leikkaus tarvittaisiin. Leikkauksesta huolimatta ei takeita siihen ole, että käyttöä tulisi kestämään. Lähdettiin itku silmässä kotiin kipulääkekuurin ja tokkuraisen koiran kanssa.
Soittelin parin päivän aikana eripuolille Suomea eri eläinlääkäreille ja ortopedeille. Vastaukset eivät olleet lohduttavia – kotikoiraksi leikkauksien jälkeen, mutta tuleeko pää kestämään kevyttä kotikoiran elämää kun kyseessä on kuitenkin näin aktiivinen ja vietikäs koira. Juttelin lisää kasvattajan, maalimiehemme ja malinoisharrastajien kanssa. Seurasin koiraa, kun se oli ollut muutaman päivän vahvalla kipulääkekuurilla. Mäihä oli kuin eri koira – märkä rätti heitettiin naamalleni taas. En ollut tajunnut, kuinka kipeä koirani onkaan ollut.
Leikkauksen takeet leikkauksen hintaan nähden eivät vakuuta. Leikkauksella saavutettaisiin joitakin lisävuosia, jonka jälkeen kuulema suurella todennäköisyydellä tulisi kaveriksi paha nivelrikko olkaniveliin. Miten nuori, aktiivinen malinois kestäisi pitkän toipumisajan? Lopulta päädyin siihen tulokseen, että Mäihä pääsee koirien taivaaseen, pois kivuistaan.
Ei kahta ilman kolmatta. Riesa ja Paavo on Mäihää vastassa ja tiedän, että päätös on koiralle se ainoa oikea. Me jäädään Inton kanssa jälleen kahdestaan. Olen musertunut.
Pieni, rakas Mäihäni. Mun tulee sua niin ikävä.
Kommentit
Lähetä kommentti