Siirry pääsisältöön

Wiivi


Blogin takana häärään siis minä, Wiivi, 27-vuotias eläintenkouluttajaopiskelija Pohjois-Savosta. 
Vaikka viimeisen vuoden aikana olen menettänyt 3 rakasta koiraani ja tuntuu, että elämä potkii urakalla päähän, niin tässä sitä silti porskutetaan eteenpäin kohti uusia seikkailuja. 

Ammatteja minulle on ehtinyt kertymään muutamia, sillä aiemmalta ammatiltani olen lentokoneasentaja. Koirahierojaksi valmistuin Kauhajoen evankelisesta opistolta syksyllä 2013 ja samana syksynä lähdin lukemaan itselleni sairaanhoitajan papereita. Olen ehtinyt tässä välissä suorittaa myös armeijan Porin Prikaatissa Niinisalossa sotakoiranohjaajana, josta myös Basti minulle aikoinaan tuli viettämään eläkepäiviä. Työskentelin myös tovin DNA:n asiakaspalvelussa. Eläimet on kuitenkin se juttu ja lähdinkin toteuttamaan unelmaani syksyllä 2017, kun aloitin opinnot eläintenkouluttajaksi Ylä-Savon ammattiopistossa. Valmistua olisi tarkoitus jouluna 2018... Mitä sen jälkeen, niin en tiedä yhtään. Toivon, että ensi vuonna löydän itseni työskentelmästä eläinten parista jollain tavalla. 

Koiraharrastus on ollut aina lähellä sydäntäni. Bastin tullessa minun omistukseeni vuonna 2015 hurahdin täysin palveluskoiralajeihin. Sitä ennen olin tavoitteellisesti harrastanut agilityä Riesa-mäyräkoirani kanssa sekä mejää Ossin ja Manun kanssa. Bastin kanssa treenattiin IPOa ja koira saatiinkin kivasti kisavalmiiksi, mutta luusyöpä vei ystäväni ennen kuin päästiin kisakentille. Mäihä oli seuraava lupaukseni IPOkoiraksi, mutta molempien olkanivelien kasvuhäiriön takia jouduin rakkaasta ystävästäni luopumaan ennen vuoden ikää. Inton kanssa ollaan keskitytty nyt lähinnä TOKOon ja "hömppätemppuihin", jotka opettavat paljon minua kouluttajana. 

Pian taloon saapuu opaskoiraprojekti Nauru, joka on tavallaan pelastus tästä synkkyydestä, mikä vallitsee Mäihän poismenon jälkeen. Mietin pitkään, että otanko nyt jo uuden malinoisin, josta saisin mahdollisesti kauan haaveilemani IPO-koiran, mutta päädyin kuitenkin ottamaan tämän toisen haaveen, eli projektikoiran. Toivon onnistuvani Naurun kasvatuksessa niin, että jonain päivänä opaskoiraa tarvitseva sokea saisi Naurun itselleen kaveriksi. 

Kommentit

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Mitä meille kuuluu?

Hiljaiseloa on pitänyt täällä blogin puolella, mutta arki onkin ollut yhtä hulinaa. Pennut kasvaa (Nauru jo 6,5kk ja Surku 4,5kk) hurjaa vauhtia ja oppivat asioita sitäkin hurjemmalla vauhdilla. Molemmat ovat hyvin mutkattomia kavereita joiden kanssa reissaaminen ja tekeminen on todella helppoa. Kyllä taputan itseäni olalle ja kiitän, että jaksoin tehdä töitä molempien kanssa heti 7 viikon iästä lähtien niin rauhoittumisen, kontaktin kuin työmoottorin herättelyn parissa! Hyvä me! Näyttöpäivät on lyöty lukkoon. Jos kaikki menee niinkuin suunnittelin ja hyvin käy, niin valmistun jo ensi kuun lopussa eläintenkouluttajaksi. Huhhuh. Tuntuu, että olen vieläkin niin lasten saappaissa kouluttajana, mutta silti kehitys on ollut aivan huimaa vain vuodessa.  Viimeinen kouluviikko olisi ensiviikolla, viime viikko oltiin Ranualla kouluttamassa Ranua Zoon eläimiä. Oli meinaan mahtava kokemus! Nyt vain pitäisi vielä jaksaa rutistaa tämä loppusuora onnistuneesti purkkiin, vaikka tuntuu, että olen
Lähetä kommentti
Lue lisää

En olisi ikinä uskonut..

.. että tuli aika vielä toisien hyvästien. Into oli kipeä. Todella kipeä. Sai pahoja kipukohtauksia, mutta kuitenkaan ei selkeää syytä kivun aiheuttajalle löytynyt. Olen musertunut. Aurinkoni, minun oma pieni Aurinkoni, on poissa. Poissa. Kauniita unia rakas Into. Rakastan sua aina. Kerro Mäihälle, Bastille ja Riesalle terveisiä <3 
Lähetä kommentti
Lue lisää

Kun matto vedettiin jalkojen alta

Me käytiin sitten siellä luustokuvissa, eikä tulokset olleet lohduttavia. Koira muuten priimaa, mutta molemmissa olkanivelissä kasvuhäiriö (OCD).  Koira oireilee vahvasti ja leikkaus tarvittaisiin. Leikkauksesta huolimatta ei takeita siihen ole, että käyttöä tulisi kestämään. Lähdettiin itku silmässä kotiin kipulääkekuurin ja tokkuraisen koiran kanssa.  Soittelin parin päivän aikana eripuolille Suomea eri eläinlääkäreille ja  ortopedeille. Vastaukset eivät olleet lohduttavia – kotikoiraksi leikkauksien jälkeen, mutta tuleeko pää kestämään kevyttä kotikoiran elämää kun kyseessä on kuitenkin näin aktiivinen ja vietikäs koira. Juttelin lisää kasvattajan, maalimiehemme ja malinoisharrastajien kanssa. Seurasin koiraa, kun se oli ollut muutaman päivän vahvalla kipulääkekuurilla. Mäihä oli kuin eri koira – märkä rätti heitettiin naamalleni taas. En ollut tajunnut, kuinka kipeä koirani onkaan ollut. Leikkauksen takeet leikkauksen hintaan nähden eivät vakuuta. Leikkauksella saavute
Lähetä kommentti
Lue lisää