Wiivi

Blogin takana häärään siis minä, Wiivi, 27-vuotias eläintenkouluttajaopiskelija Pohjois-Savosta. 

Vaikka viimeisen vuoden aikana olen menettänyt 3 rakasta koiraani ja tuntuu, että elämä potkii urakalla päähän, niin tässä sitä silti porskutetaan eteenpäin kohti uusia seikkailuja. 

Ammatteja minulle on ehtinyt kertymään muutamia, sillä aiemmalta ammatiltani olen lentokoneasentaja. Koirahierojaksi valmistuin Kauhajoen evankelisesta opistolta syksyllä 2013 ja samana syksynä lähdin lukemaan itselleni sairaanhoitajan papereita. Olen ehtinyt tässä välissä suorittaa myös armeijan Porin Prikaatissa Niinisalossa sotakoiranohjaajana, josta myös Basti minulle aikoinaan tuli viettämään eläkepäiviä. Työskentelin myös tovin DNA:n asiakaspalvelussa. Eläimet on kuitenkin se juttu ja lähdinkin toteuttamaan unelmaani syksyllä 2017, kun aloitin opinnot eläintenkouluttajaksi Ylä-Savon ammattiopistossa. Valmistua olisi tarkoitus jouluna 2018... Mitä sen jälkeen, niin en tiedä yhtään. Toivon, että ensi vuonna löydän itseni työskentelmästä eläinten parista jollain tavalla. 

Koiraharrastus on ollut aina lähellä sydäntäni. Bastin tullessa minun omistukseeni vuonna 2015 hurahdin täysin palveluskoiralajeihin. Sitä ennen olin tavoitteellisesti harrastanut agilityä Riesa-mäyräkoirani kanssa sekä mejää Ossin ja Manun kanssa. Bastin kanssa treenattiin IPOa ja koira saatiinkin kivasti kisavalmiiksi, mutta luusyöpä vei ystäväni ennen kuin päästiin kisakentille. Mäihä oli seuraava lupaukseni IPOkoiraksi, mutta molempien olkanivelien kasvuhäiriön takia jouduin rakkaasta ystävästäni luopumaan ennen vuoden ikää. Inton kanssa ollaan keskitytty nyt lähinnä TOKOon ja "hömppätemppuihin", jotka opettavat paljon minua kouluttajana. 

Pian taloon saapuu opaskoiraprojekti Nauru, joka on tavallaan pelastus tästä synkkyydestä, mikä vallitsee Mäihän poismenon jälkeen. Mietin pitkään, että otanko nyt jo uuden malinoisin, josta saisin mahdollisesti kauan haaveilemani IPO-koiran, mutta päädyin kuitenkin ottamaan tämän toisen haaveen, eli projektikoiran. Toivon onnistuvani Naurun kasvatuksessa niin, että jonain päivänä opaskoiraa tarvitseva sokea saisi Naurun itselleen kaveriksi.