Siirry pääsisältöön

Wiivi


Blogin takana häärään siis minä, Wiivi, 27-vuotias eläintenkouluttajaopiskelija Pohjois-Savosta. 
Vaikka viimeisen vuoden aikana olen menettänyt 3 rakasta koiraani ja tuntuu, että elämä potkii urakalla päähän, niin tässä sitä silti porskutetaan eteenpäin kohti uusia seikkailuja. 

Ammatteja minulle on ehtinyt kertymään muutamia, sillä aiemmalta ammatiltani olen lentokoneasentaja. Koirahierojaksi valmistuin Kauhajoen evankelisesta opistolta syksyllä 2013 ja samana syksynä lähdin lukemaan itselleni sairaanhoitajan papereita. Olen ehtinyt tässä välissä suorittaa myös armeijan Porin Prikaatissa Niinisalossa sotakoiranohjaajana, josta myös Basti minulle aikoinaan tuli viettämään eläkepäiviä. Työskentelin myös tovin DNA:n asiakaspalvelussa. Eläimet on kuitenkin se juttu ja lähdinkin toteuttamaan unelmaani syksyllä 2017, kun aloitin opinnot eläintenkouluttajaksi Ylä-Savon ammattiopistossa. Valmistua olisi tarkoitus jouluna 2018... Mitä sen jälkeen, niin en tiedä yhtään. Toivon, että ensi vuonna löydän itseni työskentelmästä eläinten parista jollain tavalla. 

Koiraharrastus on ollut aina lähellä sydäntäni. Bastin tullessa minun omistukseeni vuonna 2015 hurahdin täysin palveluskoiralajeihin. Sitä ennen olin tavoitteellisesti harrastanut agilityä Riesa-mäyräkoirani kanssa sekä mejää Ossin ja Manun kanssa. Bastin kanssa treenattiin IPOa ja koira saatiinkin kivasti kisavalmiiksi, mutta luusyöpä vei ystäväni ennen kuin päästiin kisakentille. Mäihä oli seuraava lupaukseni IPOkoiraksi, mutta molempien olkanivelien kasvuhäiriön takia jouduin rakkaasta ystävästäni luopumaan ennen vuoden ikää. Inton kanssa ollaan keskitytty nyt lähinnä TOKOon ja "hömppätemppuihin", jotka opettavat paljon minua kouluttajana. 

Pian taloon saapuu opaskoiraprojekti Nauru, joka on tavallaan pelastus tästä synkkyydestä, mikä vallitsee Mäihän poismenon jälkeen. Mietin pitkään, että otanko nyt jo uuden malinoisin, josta saisin mahdollisesti kauan haaveilemani IPO-koiran, mutta päädyin kuitenkin ottamaan tämän toisen haaveen, eli projektikoiran. Toivon onnistuvani Naurun kasvatuksessa niin, että jonain päivänä opaskoiraa tarvitseva sokea saisi Naurun itselleen kaveriksi. 

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Kotiläksyjä

Eläintenkouluttajaopiskelijana tykkään meidän kotiläksyistä – nyt ne on ollut erilaisia tehtävien opettamista pääasiassa sheippaamalla. Itse olen tehnyt läksyjä omien koirien kanssa, mutta luokkalaiset joilla on ollut mahdollisuus, ovat tehneet mm. hevosten, sikojen, naalien ja lampaiden kanssa samoja tehtäviä. Vaikka yleensä olen ollut varsin nihkeä tekemään kotiläksyjä, on näitä läksyjä tehnyt enemmän kuin mielellään!  Mäihän kanssa on tehty targettia niin, että tehtävänä on ollut koskea siihen vasemmalla etujalalla. Inton kanssa on ollut nenäkosketus targettiin ja tätä aiotaan käyttää hieman jatkojalostettuna seuraamisen uudelleen opettamisessa... Siitä lisää myöhemmin. ;-) Haluatteko kuulla enemmänkin opiskelusta eläintenkouluttajaksi?     Mäihä ja target työskentely ensimmäistä kertaa niin, että targettia piti koskea vasemmalla etujalalla. Hyvin poika hoksasi juonen. Ja Into säestää taustalla – neitikin olisi halunnut niin kovasti hommiin!  Into ja nenätarget. Int

Mitä meille kuuluu?

Hiljaiseloa on pitänyt täällä blogin puolella, mutta arki onkin ollut yhtä hulinaa. Pennut kasvaa (Nauru jo 6,5kk ja Surku 4,5kk) hurjaa vauhtia ja oppivat asioita sitäkin hurjemmalla vauhdilla. Molemmat ovat hyvin mutkattomia kavereita joiden kanssa reissaaminen ja tekeminen on todella helppoa. Kyllä taputan itseäni olalle ja kiitän, että jaksoin tehdä töitä molempien kanssa heti 7 viikon iästä lähtien niin rauhoittumisen, kontaktin kuin työmoottorin herättelyn parissa! Hyvä me! Näyttöpäivät on lyöty lukkoon. Jos kaikki menee niinkuin suunnittelin ja hyvin käy, niin valmistun jo ensi kuun lopussa eläintenkouluttajaksi. Huhhuh. Tuntuu, että olen vieläkin niin lasten saappaissa kouluttajana, mutta silti kehitys on ollut aivan huimaa vain vuodessa.  Viimeinen kouluviikko olisi ensiviikolla, viime viikko oltiin Ranualla kouluttamassa Ranua Zoon eläimiä. Oli meinaan mahtava kokemus! Nyt vain pitäisi vielä jaksaa rutistaa tämä loppusuora onnistuneesti purkkiin, vaikka tuntuu, että olen

Tuu messiin!

Hyppää kyytiin meidän joukkoon sekalaiseen! Olen kaivannut päiväkirjaa itselleni. Koitin kirjoittaa ihan old school -meiningillä lähinnä treenipäiväkirjaa, mutta tuntui kuin jotain olisi jäänyt puuttumaan. Se jotain oli kuvat ja videot, joita tulee otettua niin puhelimella kuin kamerallakin lähestulkoon päivittäin. Niinpä päätin pistää jälleen blogin  päiväkirjan pystyyn – näin saan näppärästi yhdistettyä molemmat samalla kertaa. Tämä päivyri ei tule täyttymään yhteistyöpostauksista, ei viimeiseen asti viilatuista kisasuunnitelmista tai pinnalla olevista postausideoista. Tämä blogi tulee täyttymään meidän omasta arjesta niin ylä- kuin alamäkineen, treeneistä treenikentillä tai takapihalla (tai missä ikinä  nyt mennäänkään), tasapaksusta arjesta tai hauskoista reissuista. Siitä, mitä ikinä keksitäänkään tehdä. Pyrin siihen, että meidän päivyri on juuri niin meidän näköinen kuin se vain voi olla. Ja vaikka tästä tulee päivyri lähinnä vain itseäni varten, otan tietenkin mielelläni