Siirry pääsisältöön

En olisi ikinä uskonut..

.. että tuli aika vielä toisien hyvästien.
Into oli kipeä. Todella kipeä. Sai pahoja kipukohtauksia, mutta kuitenkaan ei selkeää syytä kivun aiheuttajalle löytynyt.

Olen musertunut. Aurinkoni, minun oma pieni Aurinkoni, on poissa. Poissa.

Kauniita unia rakas Into. Rakastan sua aina.
Kerro Mäihälle, Bastille ja Riesalle terveisiä <3 


Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Tuu messiin!

Hyppää kyytiin meidän joukkoon sekalaiseen! Olen kaivannut päiväkirjaa itselleni. Koitin kirjoittaa ihan old school -meiningillä lähinnä treenipäiväkirjaa, mutta tuntui kuin jotain olisi jäänyt puuttumaan. Se jotain oli kuvat ja videot, joita tulee otettua niin puhelimella kuin kamerallakin lähestulkoon päivittäin. Niinpä päätin pistää jälleen blogin  päiväkirjan pystyyn – näin saan näppärästi yhdistettyä molemmat samalla kertaa. Tämä päivyri ei tule täyttymään yhteistyöpostauksista, ei viimeiseen asti viilatuista kisasuunnitelmista tai pinnalla olevista postausideoista. Tämä blogi tulee täyttymään meidän omasta arjesta niin ylä- kuin alamäkineen, treeneistä treenikentillä tai takapihalla (tai missä ikinä  nyt mennäänkään), tasapaksusta arjesta tai hauskoista reissuista. Siitä, mitä ikinä keksitäänkään tehdä. Pyrin siihen, että meidän päivyri on juuri niin meidän näköinen kuin se vain voi olla. Ja vaikka tästä tulee päivyri lähinnä vain itseäni varten, otan tietenkin mielelläni

Kun ikävä iskee...

Ikävä Bastia ja Riesaa kohtaan iskee edelleen lähes päivittäin.  7 kuukautta ilman Riesaa. 4 kuukautta ilman Bastia.  Liian kauan ilman rakkaita. Antaisin mitä vain, että saisin teidät takaisin...    Kuva jäi ensimmäiseksi ja viimeiseksi yhteiskuvaksi laumasta.. 

Kotiläksyjä

Eläintenkouluttajaopiskelijana tykkään meidän kotiläksyistä – nyt ne on ollut erilaisia tehtävien opettamista pääasiassa sheippaamalla. Itse olen tehnyt läksyjä omien koirien kanssa, mutta luokkalaiset joilla on ollut mahdollisuus, ovat tehneet mm. hevosten, sikojen, naalien ja lampaiden kanssa samoja tehtäviä. Vaikka yleensä olen ollut varsin nihkeä tekemään kotiläksyjä, on näitä läksyjä tehnyt enemmän kuin mielellään!  Mäihän kanssa on tehty targettia niin, että tehtävänä on ollut koskea siihen vasemmalla etujalalla. Inton kanssa on ollut nenäkosketus targettiin ja tätä aiotaan käyttää hieman jatkojalostettuna seuraamisen uudelleen opettamisessa... Siitä lisää myöhemmin. ;-) Haluatteko kuulla enemmänkin opiskelusta eläintenkouluttajaksi?     Mäihä ja target työskentely ensimmäistä kertaa niin, että targettia piti koskea vasemmalla etujalalla. Hyvin poika hoksasi juonen. Ja Into säestää taustalla – neitikin olisi halunnut niin kovasti hommiin!  Into ja nenätarget. Int