Siirry pääsisältöön

Lahjattomat treenaa

Me ollaan vihdoin aktivoiduttu treenirintamalla, kun ollaan saatu sisähalli käyttöön näillä keleillä. Inton kanssa tottiksen alkeita, lähinnä perusasentoa ja seuraamista matalassa vireessä. 

Luoksetulon loppuasennon kanssa saatiin taistella pari treenikertaa, sillä neiti Näpsä oli sitä mieltä, että sehän on ihan sama asia kuin perusasento sivulla... Seinää kaveriksi ja suoraa luoksarin loppuasentoa treenaamaan. Yhdellä treenikerralla tuo nalinuaa tajusi jutun idean ja nyt ollaan saatu kasvatettua pikkuhiljaa jo välimatkaakin luoksarissa. Silti edelleen palkkailen sitä välillä hyvin läheltä luoksarin loppuasentoon tulemisesta. 

Sivulle tuloa ollaan otettu nyt monesta eri kulmasta ja eri etäisyyksiltä. Korkeammassa vireessä koittaa painaa pahasti, johon ollaan alettu puuttumaan heti ja huomautuksella koira korjaa hyvin asentonsa. 



Mielentilaa on saatu hyvin kasaan Intolle. Ongelmanahan meinasi olla se, että viretaso oli aivan liian korkea eikä koira siinä viretasossa enää opi uusia asioita. Jarru on koiraan löydetty ja sitä osataan nyt hyödyntää treeneissä. Helkkarin hyvä tuossa malinuaassa on se, että se kestää ihan äärettömän paljon toistoja ja pitkiäkin treenejä. Diesel-Paavon kanssa treenaaminen on ollut niin erilaista, kun sille on pitänyt rakentaa sitä motivaatiota juurikin lyhyillä ja superhyperpositiivisilla treeneillä. Onkin ollut hieman opettelemista tehdä Inton kanssa, jonka perseilyyn kestää puuttua ja jolla on aina ihan älyttömän hauskaa treeneissä.


Kommentit

  1. En tuedä näyttääkö vaan videolle, mutta ainakin seuruussa näyttäisi edistävän joten en palkkaisi koiras eteen. Perusasennossakin näyttää siltä, että ois pikkuisen liian edessä. Muuten näyttää kyllä kivalta. 😊

    Varmaan nuo tiedostatkin ja en tiedä taustoja, kun en ole aiemmin blogiisi löytänyt. :)

    VastaaPoista
  2. Kiitos kommentista!

    Inton kans mielentila on ollut hyvin iso haaste ja lukkoon meneminen (tuli mulle vasta joulukuussa 2016). Joten ollaan palkkailtu yrittämisestä (ettei mene lukkoon) ja siitä, kun on fiksussa mielentilassa - vaikka olisikin hieman edessä. Itse olen sitä mieltä, että paikka hioutuu ajan kanssa, kun ei kuitenkaan kovin pahasti edistä eikä ole vino ��

    VastaaPoista

  3. Näin videolta saman kuin luuhullut. Minun silmääni koira edistää ja ei ole kovin tiivis. On hyvä että treenaa koiran mielentilaa mikäli on mahdollista että se menee lukkoon, mutta älä tee sitä seuruun kustannuksella. Todennäköisesti paikka ei hioudu ajan kanssa vaan mikäli koira saa edistää nyt niin se tekee sitä myös puolen vuoden päästä, koska se saa siitä palkan. Varo mitä vahvistat on aika hyvä neuvo. Ennemmin lähtisin palkkailemaan hyvästä perusasennosta ja leikkisin sen kanssa paljon. Kuten luuhullut tuolla ylempänä sanoikin, pyri palkkaamaan aina taaksepäin tai suoraan kainalosta. Jos palkkaat koiran eteen se tulee ennakoimaan palkkausta ja hakeutuu itse automaattisesti eteenpäin jolloin se alkaa edistämään entistä enemmän. Luoksariharjoitukset olivat hienoja!
    En voi tietää totuutta täältä ruudun takaa ja nämä ajatukset tulivat vain parin videon perusteella. Tsemppiä teille ja toivottavasti ongelmat ratkeavat, sulla on tosi kiva koira, potentiaalia on vaikka ja mihin :)

    VastaaPoista
  4. Kiitos kommentista. :)

    Intonhan palkkaan kyllä kainalopalkalla tiputtaen palkan suoraan kainalosta. Leikitään sitten kun koira tuo palkan mulle eteen.
    Korkeammassa vireessä koira on kyllä tiiviimpi, mitä videolla missä tehdään tarkoituksella matalammassa vireessä. Into nousee hyvin nopeasti viretasolla tasolle "överit", jolloin keittää helposti yli – siksi treenaillaankin matalammassa vireessä jotta oppi menee päähän eikä leikillä paljoa nosteta koiraa. :)

    Mutta kiitos vinkeistä, pitää alkaa puuttua tarkemmin edistämiseen ja sijaintiin! :)

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Koskaan ei tiedä kauanko on aikaa ..

... ei koskaan. Meillä käy Paavon kanssa yhteinen aika vähiin – Paavolla todettiin suussa luusyöpä. Ja meillä piti olla aikaa vielä monta vuotta yhdessä. Nyt meillä on enää viikko.  Rakastan sua <3

Hiekkamontuilla

Kävin Jyväskylässä ollessani ystäväni ja hänen koiransa (Riesa <3) kanssa hiekkamontuilla. Into pääsi Marikan kuvattavaksi samalla, voi mikä pieni malli Into onkaan..! <3 Kaikki postauksen kuvat on ottanut Marika Piilonen Photography , kiitos!  Suhteellisen Veikeä "Into" 1v 11kk