Siirry pääsisältöön

Höpöhöpötottista


Pappa pääsi höpöhöpötottistelemaan yks päivä Inton treenien lopuksi. Voi että tuo koira tykkäsi. 
Vaikka sen perusasento on hieman väljä, niin väliäkö tuolla enää meille. Pääasia, että toisella on hauskaa. 

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Sekametelisoppa

Mitä täällä tapahtuu? Lokakuussa.. .. Dumbolle piti sanoa heihei, kun papan kunto romahti aivan yllättäen. .. Muusa asteli meidän elämään. .. Suoritin hyväksytysti ensimmäisen näytön kyyhkyillä. .. Aloitin työt Mustissa ja Mirrissä. Marraskuussa.. .. Valmistuin eläintenkouluttajaksi .. löydettiin KePon kanssa ensimmäinen, yhteinen koti ja muuttorumba alkoi. .. Treenattiin, käytiin töissä ja totuteltiin uuteen laumakokoonpanoon. Joulukuussa.. .. Muutettiin maalle. .. Remontoitiin uutta kotia, oltiin otsonoinnin takia evakossa siellä ja täällä. .. Käytiin töissä. .. Saatiin kennelyskä, joten jäätiin loppuvuodeksi treenitauolle. .. Nauru lähti opastesteihin, joten taas opetellaan eloa uudella kokoonpanolla. Paljon on taas tapahtunut, en tiedä mistä lähtisin tätä purkamaan. Luulin jo, että huono onneni koirien kanssa olisi taakse jäänyttä elämää, mutta ei. Tänä(kin) vuonna piti sanoa heipat kolmelle rakkaalle karvakorvalle – Mäihälle, Intolle ja Dumbolle. Samalla...

Mitä meille kuuluu?

Hiljaiseloa on pitänyt täällä blogin puolella, mutta arki onkin ollut yhtä hulinaa. Pennut kasvaa (Nauru jo 6,5kk ja Surku 4,5kk) hurjaa vauhtia ja oppivat asioita sitäkin hurjemmalla vauhdilla. Molemmat ovat hyvin mutkattomia kavereita joiden kanssa reissaaminen ja tekeminen on todella helppoa. Kyllä taputan itseäni olalle ja kiitän, että jaksoin tehdä töitä molempien kanssa heti 7 viikon iästä lähtien niin rauhoittumisen, kontaktin kuin työmoottorin herättelyn parissa! Hyvä me! Näyttöpäivät on lyöty lukkoon. Jos kaikki menee niinkuin suunnittelin ja hyvin käy, niin valmistun jo ensi kuun lopussa eläintenkouluttajaksi. Huhhuh. Tuntuu, että olen vieläkin niin lasten saappaissa kouluttajana, mutta silti kehitys on ollut aivan huimaa vain vuodessa.  Viimeinen kouluviikko olisi ensiviikolla, viime viikko oltiin Ranualla kouluttamassa Ranua Zoon eläimiä. Oli meinaan mahtava kokemus! Nyt vain pitäisi vielä jaksaa rutistaa tämä loppusuora onnistuneesti purkkiin, vaikka tuntuu, että ...

Lahjattomat treenaa

Me ollaan vihdoin aktivoiduttu treenirintamalla, kun ollaan saatu sisähalli käyttöön näillä keleillä. Inton kanssa tottiksen alkeita, lähinnä perusasentoa ja seuraamista matalassa vireessä.  Luoksetulon loppuasennon kanssa saatiin taistella pari treenikertaa, sillä neiti Näpsä oli sitä mieltä, että sehän on ihan sama asia kuin perusasento sivulla... Seinää kaveriksi ja suoraa luoksarin loppuasentoa treenaamaan. Yhdellä treenikerralla tuo nalinuaa tajusi jutun idean ja nyt ollaan saatu kasvatettua pikkuhiljaa jo välimatkaakin luoksarissa. Silti edelleen palkkailen sitä välillä hyvin läheltä luoksarin loppuasentoon tulemisesta.  Sivulle tuloa ollaan otettu nyt monesta eri kulmasta ja eri etäisyyksiltä. Korkeammassa vireessä koittaa painaa pahasti, johon ollaan alettu puuttumaan heti ja huomautuksella koira korjaa hyvin asentonsa.  Mielentilaa on saatu hyvin kasaan Intolle. Ongelmanahan meinasi olla se, että viretaso oli aivan liian korkea eikä koira si...