Siirry pääsisältöön

Nauru ja Dumbo



Olen ollut Naurusta melko hiljaa täällä blogin puolella. Ehkä siksi, että isommat (ja surullisemmat) asiat ovat menneet tämän tekstin edelle. Ei se mitenkään vähennä Naurun tuomaa arvoa ja iloa, mutta tätä tekstiä on ollut todella vaikea kirjoittaa, kun on pitänyt sanoa heippoja sinne ja tänne... 
Tämä teksti ei kuitenkaan ole nyt mikään suruteksti, tämän piti olla iloinen tervetuloilmoitus Naurulle!




Nauru, tuo suuripieni koira, on ilahduttanut meidän elämäämme nyt kuukauden. Aika on mennyt todella äkkiä! Pojasta on paljastunut hurjasti luonnetta – Nauru rakastaa saalisleikkejä ja tapporavistaa kaikki lelut ja kaverin poskinahat. Nappula on myös varsin vilkas pentu, mutta siitä huolimatta todella nopea oppimaan ja omaksumaan asioita. Tähän mennessä on treenattu muun muassa kontaktia, nenäkosketusta, perusasentoa, istu/maahan/seiso, luoksetuloa, kapulan pitoa ja kantamista, tunnaria, eteenmenoa sekä oppaana tarvittavia taitoja – suojateiden merkkausta, ovien merkkausta, suuntia ja ollaan liikuttu niin kaupoissa, ravintoloissa, torilla ja on Nauru ollut mukanani myös ripsihuollossakin! Hyvin Nauru jo yhdistää, että liivit päällä pitää rauhoittua eikä silloin haeta rapsutuksia tai kontaktia toisiin ihmisiin. 


Mutta kukas on tämä Dumbo? 

Dumbo on tuttavani koira, jo eläkkeellä oleva labradorinnoutaja. Toiminut niin käytännön metsällä, haavakoiden jäljestyksessä, mejässä kuin kaverikoiranakin. Nyt viihdyttää meitä ja näyttää Naurulle mallia, kuinka ollaan hyviä koirakansalaisia. ;-) Dumbo on kotiutunut meille hyvin ja ne tulevat Naurun kanssa todella hyvin juttuun. Kyllä voin sanoa, että jos malinois tunnisti malinoisin, niin kyllä labbis labbiksen tuntee! Hyvin kärsivällisesti Dumbo on opettanut Naurulle, ettei toisten koirien suusta tulla ottamaan tavaroita, mutta on herra opettanut myös mitä ojissa ja järvessä kuuluu tehdä... 

Dumbon kanssa verijäljen kaadolla


Tervetuloa Nauru ja Dumbo! 

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Koskaan ei tiedä kauanko on aikaa ..

... ei koskaan. Meillä käy Paavon kanssa yhteinen aika vähiin – Paavolla todettiin suussa luusyöpä. Ja meillä piti olla aikaa vielä monta vuotta yhdessä. Nyt meillä on enää viikko.  Rakastan sua <3

Kun matto vedettiin jalkojen alta

Me käytiin sitten siellä luustokuvissa, eikä tulokset olleet lohduttavia. Koira muuten priimaa, mutta molemmissa olkanivelissä kasvuhäiriö (OCD).  Koira oireilee vahvasti ja leikkaus tarvittaisiin. Leikkauksesta huolimatta ei takeita siihen ole, että käyttöä tulisi kestämään. Lähdettiin itku silmässä kotiin kipulääkekuurin ja tokkuraisen koiran kanssa.  Soittelin parin päivän aikana eripuolille Suomea eri eläinlääkäreille ja  ortopedeille. Vastaukset eivät olleet lohduttavia – kotikoiraksi leikkauksien jälkeen, mutta tuleeko pää kestämään kevyttä kotikoiran elämää kun kyseessä on kuitenkin näin aktiivinen ja vietikäs koira. Juttelin lisää kasvattajan, maalimiehemme ja malinoisharrastajien kanssa. Seurasin koiraa, kun se oli ollut muutaman päivän vahvalla kipulääkekuurilla. Mäihä oli kuin eri koira – märkä rätti heitettiin naamalleni taas. En ollut tajunnut, kuinka kipeä koirani onkaan ollut. Leikkauksen takeet leikkauksen hintaan nähden eivät vakuuta. Leikkauksella saavute

En olisi ikinä uskonut..

.. että tuli aika vielä toisien hyvästien. Into oli kipeä. Todella kipeä. Sai pahoja kipukohtauksia, mutta kuitenkaan ei selkeää syytä kivun aiheuttajalle löytynyt. Olen musertunut. Aurinkoni, minun oma pieni Aurinkoni, on poissa. Poissa. Kauniita unia rakas Into. Rakastan sua aina. Kerro Mäihälle, Bastille ja Riesalle terveisiä <3