Siirry pääsisältöön

Nauru ja Dumbo



Olen ollut Naurusta melko hiljaa täällä blogin puolella. Ehkä siksi, että isommat (ja surullisemmat) asiat ovat menneet tämän tekstin edelle. Ei se mitenkään vähennä Naurun tuomaa arvoa ja iloa, mutta tätä tekstiä on ollut todella vaikea kirjoittaa, kun on pitänyt sanoa heippoja sinne ja tänne... 
Tämä teksti ei kuitenkaan ole nyt mikään suruteksti, tämän piti olla iloinen tervetuloilmoitus Naurulle!




Nauru, tuo suuripieni koira, on ilahduttanut meidän elämäämme nyt kuukauden. Aika on mennyt todella äkkiä! Pojasta on paljastunut hurjasti luonnetta – Nauru rakastaa saalisleikkejä ja tapporavistaa kaikki lelut ja kaverin poskinahat. Nappula on myös varsin vilkas pentu, mutta siitä huolimatta todella nopea oppimaan ja omaksumaan asioita. Tähän mennessä on treenattu muun muassa kontaktia, nenäkosketusta, perusasentoa, istu/maahan/seiso, luoksetuloa, kapulan pitoa ja kantamista, tunnaria, eteenmenoa sekä oppaana tarvittavia taitoja – suojateiden merkkausta, ovien merkkausta, suuntia ja ollaan liikuttu niin kaupoissa, ravintoloissa, torilla ja on Nauru ollut mukanani myös ripsihuollossakin! Hyvin Nauru jo yhdistää, että liivit päällä pitää rauhoittua eikä silloin haeta rapsutuksia tai kontaktia toisiin ihmisiin. 


Mutta kukas on tämä Dumbo? 

Dumbo on tuttavani koira, jo eläkkeellä oleva labradorinnoutaja. Toiminut niin käytännön metsällä, haavakoiden jäljestyksessä, mejässä kuin kaverikoiranakin. Nyt viihdyttää meitä ja näyttää Naurulle mallia, kuinka ollaan hyviä koirakansalaisia. ;-) Dumbo on kotiutunut meille hyvin ja ne tulevat Naurun kanssa todella hyvin juttuun. Kyllä voin sanoa, että jos malinois tunnisti malinoisin, niin kyllä labbis labbiksen tuntee! Hyvin kärsivällisesti Dumbo on opettanut Naurulle, ettei toisten koirien suusta tulla ottamaan tavaroita, mutta on herra opettanut myös mitä ojissa ja järvessä kuuluu tehdä... 

Dumbon kanssa verijäljen kaadolla


Tervetuloa Nauru ja Dumbo! 

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

2 viikkoa kokeeseen...

Me ilmottauduttiin kaveriporukalla hyvin hölmönrohkeasti toko-kokeeseen, joka järjestetään täällä Rovaniemellä lauantaina 6. toukokuuta. Ilmottautuessa kokeeseen oli vielä kuukausi aikaa treenata, nyt enää pari hassua viikkoa (jona aikana pitäisi hoitaa myös muun muassa yksi muutto.. :D ). Into on niin kesken kun vain voi olla, mutta mennään nyt kokeeseen katsomaan mitä tulee. Hyväksyttyä tulosta lähdetään ALO-luokasta hakemaan.. Ollaan me treenattu. Nouto  on meidän mahdottomuus – Into paineistuu järkyttävästi kapulasta lähelläni ja tahtoisi mälvätä (okei, on se jo paljon parempi kuin alussa, sillä alussa sorvasi kapulaa kuin majava). Pitoa ei olla vielä tehty vaan mennään vähän perse edellä puuhun ja aloitetaan kantamisen rauhoittamisesta ja sitä kautta rakennetaan rauhallinen pito. Ehkä sitten joskus. Henkilön Wiivi (@wiiiviiii) jakama julkaisu 18. 04ta 2017 klo 2.52 PDT Hyppyä   ollaan otettu lähinnä PK-esteellä, mutta tänään otettiin ensimmäistä kertaa tokon

En olisi ikinä uskonut..

.. että tuli aika vielä toisien hyvästien. Into oli kipeä. Todella kipeä. Sai pahoja kipukohtauksia, mutta kuitenkaan ei selkeää syytä kivun aiheuttajalle löytynyt. Olen musertunut. Aurinkoni, minun oma pieni Aurinkoni, on poissa. Poissa. Kauniita unia rakas Into. Rakastan sua aina. Kerro Mäihälle, Bastille ja Riesalle terveisiä <3 

Kun ikävä iskee...

Ikävä Bastia ja Riesaa kohtaan iskee edelleen lähes päivittäin.  7 kuukautta ilman Riesaa. 4 kuukautta ilman Bastia.  Liian kauan ilman rakkaita. Antaisin mitä vain, että saisin teidät takaisin...    Kuva jäi ensimmäiseksi ja viimeiseksi yhteiskuvaksi laumasta..