Siirry pääsisältöön

Jälleen yksi on poissa



 Ja ikävä on suunnaton. En osaa edes lähteä kirjoittamaan vielä muistokirjoitusta Paavosta (enkä Riesasta), sillä kahden koiran menetys kolmen kuukauden sisään on ollut liian raskasta. Ei kenenkään tulisi joutua kokemaan tällaista. Kyllähän sen tietää, että näistä karvaisista ystävistä joutuu luopumaan joskus, mutta ei sitä osaa odottaa näin pian.  Ikävä on loputon.

Into on suhtautunut ystävänsä poismenoon yllättävän hyvin. Vähän haki Paavoa ensimmäisenä iltana ja oli levoton, mutta rauhoittui viereeni lopulta hyvin. Sen jälkeen en ole huomannut, että Into olisi ystäväänsä hakenut. Ystävät ovat kiskoneet meitä Inton kanssa treeneihin mukaan ja lenkille, jotta emme mätänisi murehtimassa vain kotona. Silti arki vain yhden koiran kanssa on hyvin outoa. Edelleen laitan ruuat kahdelle (tai kolmelle) koiralle, lenkillä käsissä on liian vähän remmejä ja on hyvin outoa, että sängyssä vieressäni nukkuukin enää vain yksi koira. Riesa ei ole lämmittämässä varpaitani peiton alla, eikä Paavo kuorsaa lampaantaljalla sängyn vieressä. 

Nyt ei kuitenkaan ole aika uudelle perheenjäsenelle, vaan aion keskittyä 100% vain Intoon. Siinä koirassa on potkua jos mihin. Enkä pysty ottamaankaan uutta koiraa, sillä menettämisen tuska ja kaipuu on vielä liian voimakkaana mielessä. Niinkuin moni on sanonut, niin nyt pitää vain nauttia yhden koiran arjesta. Mutta mitä se on, kun minulla on ollut vain yksi koira viimeksi 10,5 vuotta sitten.. Tämä uusi arki on vielä varsin outoa.


Kunpa saisin halata Riesaa ja Paavoa vielä kerran. Kertoa vielä kerran, kuinka paljon niitä rakastan. Nyt niille on sanottu viimeinen käsky ja se oli molemmille "vapaa". 

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Sekametelisoppa

Mitä täällä tapahtuu? Lokakuussa.. .. Dumbolle piti sanoa heihei, kun papan kunto romahti aivan yllättäen. .. Muusa asteli meidän elämään. .. Suoritin hyväksytysti ensimmäisen näytön kyyhkyillä. .. Aloitin työt Mustissa ja Mirrissä. Marraskuussa.. .. Valmistuin eläintenkouluttajaksi .. löydettiin KePon kanssa ensimmäinen, yhteinen koti ja muuttorumba alkoi. .. Treenattiin, käytiin töissä ja totuteltiin uuteen laumakokoonpanoon. Joulukuussa.. .. Muutettiin maalle. .. Remontoitiin uutta kotia, oltiin otsonoinnin takia evakossa siellä ja täällä. .. Käytiin töissä. .. Saatiin kennelyskä, joten jäätiin loppuvuodeksi treenitauolle. .. Nauru lähti opastesteihin, joten taas opetellaan eloa uudella kokoonpanolla. Paljon on taas tapahtunut, en tiedä mistä lähtisin tätä purkamaan. Luulin jo, että huono onneni koirien kanssa olisi taakse jäänyttä elämää, mutta ei. Tänä(kin) vuonna piti sanoa heipat kolmelle rakkaalle karvakorvalle – Mäihälle, Intolle ja Dumbolle. Samalla

Koskaan ei tiedä kauanko on aikaa ..

... ei koskaan. Meillä käy Paavon kanssa yhteinen aika vähiin – Paavolla todettiin suussa luusyöpä. Ja meillä piti olla aikaa vielä monta vuotta yhdessä. Nyt meillä on enää viikko.  Rakastan sua <3

Kun matto vedettiin jalkojen alta

Me käytiin sitten siellä luustokuvissa, eikä tulokset olleet lohduttavia. Koira muuten priimaa, mutta molemmissa olkanivelissä kasvuhäiriö (OCD).  Koira oireilee vahvasti ja leikkaus tarvittaisiin. Leikkauksesta huolimatta ei takeita siihen ole, että käyttöä tulisi kestämään. Lähdettiin itku silmässä kotiin kipulääkekuurin ja tokkuraisen koiran kanssa.  Soittelin parin päivän aikana eripuolille Suomea eri eläinlääkäreille ja  ortopedeille. Vastaukset eivät olleet lohduttavia – kotikoiraksi leikkauksien jälkeen, mutta tuleeko pää kestämään kevyttä kotikoiran elämää kun kyseessä on kuitenkin näin aktiivinen ja vietikäs koira. Juttelin lisää kasvattajan, maalimiehemme ja malinoisharrastajien kanssa. Seurasin koiraa, kun se oli ollut muutaman päivän vahvalla kipulääkekuurilla. Mäihä oli kuin eri koira – märkä rätti heitettiin naamalleni taas. En ollut tajunnut, kuinka kipeä koirani onkaan ollut. Leikkauksen takeet leikkauksen hintaan nähden eivät vakuuta. Leikkauksella saavute