Siirry pääsisältöön

Jälleen yksi on poissa



 Ja ikävä on suunnaton. En osaa edes lähteä kirjoittamaan vielä muistokirjoitusta Paavosta (enkä Riesasta), sillä kahden koiran menetys kolmen kuukauden sisään on ollut liian raskasta. Ei kenenkään tulisi joutua kokemaan tällaista. Kyllähän sen tietää, että näistä karvaisista ystävistä joutuu luopumaan joskus, mutta ei sitä osaa odottaa näin pian.  Ikävä on loputon.

Into on suhtautunut ystävänsä poismenoon yllättävän hyvin. Vähän haki Paavoa ensimmäisenä iltana ja oli levoton, mutta rauhoittui viereeni lopulta hyvin. Sen jälkeen en ole huomannut, että Into olisi ystäväänsä hakenut. Ystävät ovat kiskoneet meitä Inton kanssa treeneihin mukaan ja lenkille, jotta emme mätänisi murehtimassa vain kotona. Silti arki vain yhden koiran kanssa on hyvin outoa. Edelleen laitan ruuat kahdelle (tai kolmelle) koiralle, lenkillä käsissä on liian vähän remmejä ja on hyvin outoa, että sängyssä vieressäni nukkuukin enää vain yksi koira. Riesa ei ole lämmittämässä varpaitani peiton alla, eikä Paavo kuorsaa lampaantaljalla sängyn vieressä. 

Nyt ei kuitenkaan ole aika uudelle perheenjäsenelle, vaan aion keskittyä 100% vain Intoon. Siinä koirassa on potkua jos mihin. Enkä pysty ottamaankaan uutta koiraa, sillä menettämisen tuska ja kaipuu on vielä liian voimakkaana mielessä. Niinkuin moni on sanonut, niin nyt pitää vain nauttia yhden koiran arjesta. Mutta mitä se on, kun minulla on ollut vain yksi koira viimeksi 10,5 vuotta sitten.. Tämä uusi arki on vielä varsin outoa.


Kunpa saisin halata Riesaa ja Paavoa vielä kerran. Kertoa vielä kerran, kuinka paljon niitä rakastan. Nyt niille on sanottu viimeinen käsky ja se oli molemmille "vapaa". 

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Tuu messiin!

Hyppää kyytiin meidän joukkoon sekalaiseen! Olen kaivannut päiväkirjaa itselleni. Koitin kirjoittaa ihan old school -meiningillä lähinnä treenipäiväkirjaa, mutta tuntui kuin jotain olisi jäänyt puuttumaan. Se jotain oli kuvat ja videot, joita tulee otettua niin puhelimella kuin kamerallakin lähestulkoon päivittäin. Niinpä päätin pistää jälleen blogin  päiväkirjan pystyyn – näin saan näppärästi yhdistettyä molemmat samalla kertaa. Tämä päivyri ei tule täyttymään yhteistyöpostauksista, ei viimeiseen asti viilatuista kisasuunnitelmista tai pinnalla olevista postausideoista. Tämä blogi tulee täyttymään meidän omasta arjesta niin ylä- kuin alamäkineen, treeneistä treenikentillä tai takapihalla (tai missä ikinä  nyt mennäänkään), tasapaksusta arjesta tai hauskoista reissuista. Siitä, mitä ikinä keksitäänkään tehdä. Pyrin siihen, että meidän päivyri on juuri niin meidän näköinen kuin se vain voi olla. Ja vaikka tästä tulee päivyri lähinnä vain itseäni varten, otan tietenkin mielelläni

Kun ikävä iskee...

Ikävä Bastia ja Riesaa kohtaan iskee edelleen lähes päivittäin.  7 kuukautta ilman Riesaa. 4 kuukautta ilman Bastia.  Liian kauan ilman rakkaita. Antaisin mitä vain, että saisin teidät takaisin...    Kuva jäi ensimmäiseksi ja viimeiseksi yhteiskuvaksi laumasta.. 

Kotiläksyjä

Eläintenkouluttajaopiskelijana tykkään meidän kotiläksyistä – nyt ne on ollut erilaisia tehtävien opettamista pääasiassa sheippaamalla. Itse olen tehnyt läksyjä omien koirien kanssa, mutta luokkalaiset joilla on ollut mahdollisuus, ovat tehneet mm. hevosten, sikojen, naalien ja lampaiden kanssa samoja tehtäviä. Vaikka yleensä olen ollut varsin nihkeä tekemään kotiläksyjä, on näitä läksyjä tehnyt enemmän kuin mielellään!  Mäihän kanssa on tehty targettia niin, että tehtävänä on ollut koskea siihen vasemmalla etujalalla. Inton kanssa on ollut nenäkosketus targettiin ja tätä aiotaan käyttää hieman jatkojalostettuna seuraamisen uudelleen opettamisessa... Siitä lisää myöhemmin. ;-) Haluatteko kuulla enemmänkin opiskelusta eläintenkouluttajaksi?     Mäihä ja target työskentely ensimmäistä kertaa niin, että targettia piti koskea vasemmalla etujalalla. Hyvin poika hoksasi juonen. Ja Into säestää taustalla – neitikin olisi halunnut niin kovasti hommiin!  Into ja nenätarget. Int