Me ei olla tehty oikeastaan mitään. Elämänilo on kadonnut Riepun äkillisen poismenon takia. Kukaan ei osannut odottaa, että joutuisimme sanomaan rakkaalle, pienelle Riesalle hyvästit näin pian. Ennen Riesan poismenoa stressattiin patologin lausuntoa Paavon suusta löytyneestä luumuutoksesta. Kaikkien ihmeeksi kasvain oli hyvälaatuinen ja saataisiin pitää Paavo vielä menossa mukana pienin muutoksin – kaikki kovan pureminen on kielletty; kovat luut, suojeluhiha, kepit, yms. Eli keskitymme Paavon kanssa nykyään pääasiassa kovan alustan jälkeen ja jätämme suojelutreenit nyt kokonaan pois meidän kuvioista.
Riesan kanssa meidän oli tarkoitus jatkaa rally-tokossa ja käydä mielenvirkistyksenä muutamissa agiepiksissä putkiluokissa. Ja ajaa muutama verijälki. Miten nopeasti kaikki voikaan muuttua....
Kovasti olen miettinyt, että pitäisi petrata nyt treenien suhteen. Pitäisi ajaa jälkeä kun on hyvät kelit nyt siihen, että saadaan Intolle tehtyä hyvät pohjat ennen kesää. Pitäisi treenata tottista ja montsua. Niin, pitäisi. Ehkä koitan olla itselleni armollinen ja annan treenien hetken olla. Sentään tulee päivittäin treenattua arkitottista. Kunpa vain saisin Riesani takaisin.
Kyllä me vielä täältä noustaan. Toivon niin.
Lepää rauhassa rakas, rakastan Sinua aina. <3
Kommentit
Lähetä kommentti